Marjatta: (Vaipuu istumaan.) En… ei mitään yhteyttä… (Itsekseen.) Tämä on kauheata.
Nevalainen: Sanoitko jotain?
Marjatta: Sanoin vaan — että — oliko sinulla isä, silloin kuin tutustuit äitiin — tarkoitan — rakastitko häntä?
Nevalainen: (Hetken kuluttua.) Kyllä ensiaikoina — mutta sittemmin —.
Marjatta: Isä parka.
Nevalainen: (Hetken kuluttua.) Odotin sinua… olen elänyt ja taistellut sinun tähtesi.
Marjatta: Surkeaa pettymystä.
Nevalainen: Mikä?
Marjatta: (Itsekseen.) Sanoisinko? Täytyyhän se hänen tietää kumminkin. (Ääneen.) Isä…
Nevalainen: Mitä?