Tuura: (Aikoo ulos, seisahtuu ala-näyttämölle.) Ah, autioksi käy nyt elämäni.
Marjatta: Ethän ole kokonaan minua kadottanut.
Tuura: Ei ole sisko vaimon veroinen. — Olethan nyt kuin vieras ja siltä — niinkuin ystävä. Liian varhain sammuu ilot ihmislasten.
Marjatta: (Hetken kuluttua.) Mitä nyt ai'ot?
Tuura: Käyn markkinateille. Siellä unhottaakseni lyhyttä onnen untani.
Marjatta: (Kääntyen ikkunaan.) Lie minullakin tupa tuonelassa. (Aikoo ulos, kääntyy katsoen Tuuraan.) Hyvästi. (Peittää silmänsä esiliinaan, ulos. Äänettömyys. Karsinapuolen ikkunasta näkyy outo valaistus. Kuuluu kuin tuulen tohinaa.)
Nevalainen (Tulee oudosti hymyillen.) Lämpiää se nyt siellä, konna, kotini häpäisijä. (Huomaa Tuuran.) Ka, sinä, herjan sikiö! Lopo, helvettiin minun pirtistäni!
Tuura: Joutaa kai tästä. (Itsekseen.) Mihin lie mennyt tyttöraukka. Kunhan ei olisi vaan — (Menee ulos.)
Nevalainen: (Ikkunan ääressä.) Kunhan ei pönkkä putoisi ovelta. Tuli kiertää jo katon reunaa. Helvettiin se nyt joutuu, senkin portto. (Valaistus käy voimakkaaksi, jonka valossa näkyy Nevalaisen vapiseva haamu.) Teinköhän väärin? Mikä minua nyt niin ahdistaa? Jos kuka huomasi..? Missä on Marjatta? (Kävelee levottomasti.) Tuura! Hän varmaankin! (Aikoo ulos. Kuuluu huutoja ja outoa kohinaa. Valaistus käy voimakkaammaksi.)
Elina: (Syöksyy sisään tukka hajallaan, vaatteet epäkunnossa.) Murhapolttaja! Työsi ei onnistunut. Kaikkivalta varjeli omansa.