Kalle: Olenhan minä… joskus kääminyt äidille…
Hilja (hymyilee): Nyt saat käämiä minulle. (Asettuu kangaspuihin.)
Kalle (katselee hetken Hiljaa, alkaa sitten käämiä).
Räähkä-Juuso (tulee toisten huomaamatta): Hää, täälläpäs se korea lintu jo keikkuu… häh, häh, hää. Sille linnulle pitää laittaa sellainen permi, että lakkaa lentelemästä. Kyllä Visuliinit maksaa. Hää, ja Kalle polkee rukkia kuin paholainen, häh, häh, hää… Missä lienee Sake… olisin sanonut että Visuliini myy apulantaa puolella hintaa. Se rotestivale kaupanhoitajasta menestyy jo hyvin. Toinenkin vale on jo keksitty, häh, häh, hää. (Kallelle.) Missä se isäsi on?
Hilja: Hui kun pelästyin.
Kalle: Kas, kun tuo huuhkaja… (Juusolle.) En minä tiedä… lie siellä ulkona, menkää sinne. (Juuso menee, kääntyy katsomaan ja naurahtaa ilkeästi.) On sen näköistä, kuin olisi noille onnen tie alussa, mutta pitää raapia risuja. (Menee.)
Hilja: Mitä se puhui…
Kalle: Onhan sillä niitä… Kylläpä sinun käsissäsi kaide käy, ei tahdo keritä käämiä…
Hilja: Kutoisin, lypsäisin, leipoisin, paistaisin mieluummin kuin jauhoja ja sokeria mittaisin.
Kalle: Mutta sinähän olet niin verraton siinä ja autat meidän kauppamme oikein hyvälle pohjalle.