— Katsohan Jussia, kun on vuorannut pesänsä oikein sammalilla ja lumella. Sinä taidatkin olla viisas Jussi.
— Olenhan minä, sanoi Jussi ja heitti kuperkeikan. — Tulehan, niin mennään katsomaan talon koiraa. Se on semmoinen pieni retus, ja väliin minä sitä narrailen huvikseni, varsinkin näin valoisina öinä, kun ei tahdo unikaan tulla.
Laukattiin talon pihaan. Jussi kuukki kuistin kupeelle.
— Tulehan Moppe tänne, minulla on vieras. Saat nähdä oikein haltijajäniksen.
Moppe, pieni pihakoiran retus, tuli ulos kolostaan. Se värisi viluisena, niin että hännänpää tutisi.
— Minkä haltijajäniksen? urahti Moppe. — Jussi kuin Jussi, vaikka taitaa tuo sinun kaverisi olla jo vanha veitikka, koskapa pää on harmaa.
Puputtia nauratti.
— Ja kun tuo turpakin on noin paksu, lisäsi Moppe. — Ihan kuin hieho vasikalla..
— Älä sinä Moppe puhele noin paksusti, sanoi Jussi. — Suuhan meillä on ja nenä niinkuin sinullakin.
— Kuonopa se on vain meillä koirilla, ja varsinkin tällaisella rakilla.