Ihastui siihen niittyyn, kun ympäristökin näytti rauhalliselta, ja alkoi katsella olinpaikkaa itselleen.
Kaikista vanhimman ladon valitsi ja sen seinustalla olevaan tiheikköön laittoi pesänsä, vanhan näreen juurelle.
Ladossa oli juuri semmoista heinää, jota hän halusi ja jota ei ollut enää siellä entisillä olinpaikoilla. Oli käyty kerran jo ladolla, ajettu hevosella, mutta mitäpä hän siitä. Talojen ajokithan olivat hänelle vanhoja tuttuja.
Seuraavana yönä oli kirkas kuutamo, ja Puputti oikein nautti, saadessaan laukkailla ristiin rastiin niityllä tutkimassa joka pensaan ja aidan nurkkauksen.
Sinä yönä ja seuraavina tuli tallatuksi ladonkin kupeelle ihan kova jälki. Hevosmies kävi ladolla ja katseli jälkiä. »Onpahan siinä jussukka tepertänyt», kuului sanovan ja meni menojaan.
Seuraavana päivänä sitten ilmestyi lanka ladon kupeelle.
Se oli se Pekan lanka.
Puputti nauroi pyydykselle ja sen laittajalle. Kovinpa langan laittaja oli luullut jänöjusseja typeriksi, kun pisti langan siihen semmoiseen paikkaan, jossa ei laukata, vaan kuukitaan. Ja sitten lankakin haisi ihan pitkän matkan päähän lampaanvillaiselta lapaselta.
Puputti otti kepin, jossa oli lanka, ja muutti sen toiseen paikkaan.
Heitti vielä kapulan silmukkaan ja nauroi: tuoss’ on saalis!
Aamulla tuli Pekka katsomaan lankaansa. Jo kauaksi niitylle näkyi, että lanka oli muutettu toiseen paikkaan.