— Ystävä olen, älä yhtään epäile. Lähdin vähän huvikseni laukkailemaan.
— Oletko nähnyt vemmelsäärtä? kysyi setä Repolainen. — Nälkä on ja illallista ei ole tiedossakaan.
— Nälkä minullakin on, eikä tekisi pahaa, jos saisi jotain paistintapaista haukata, sanoi Julle. — Kun oikein sanon asiani, niin lähdin uutta olinpaikkaa katselemaan. Mitä sanot, setä Repolainen, ja tässä laittaisi mökin itselleen?
- Häh, vai mökin. No, mitä ne sinulle tekivät kun olet niin myrtynyt? kysyi Repolainen.
— Isäntä potkaisi ja pelkkiä ruotia tarjottiin illalliseksi, murahti
Julle.
— Häh, vai siten… no sitten on parasta, että laitat mökin itsellesi.
Saat asua mökissäni niin kauan kun omaasi rakennat.
— Sehän mainiota. Saisi nyt vain palan suoliinsa, että pääsisi alkuun.
— No, älähän siitä hätäile, sanoi Repolainen.
— Tulehan mökilleni, niin laitan sinulle oikein komean kestityksen.
Vikitettiin Repolaisen mökille, joka ei ollutkaan kaukana. Setä-Mikin tupa oli maahan kaivettu ahdas luola, jossa ei ollut edes akkunoitakaan.