Pekka oli ollut verkkoja kokemassa ja häntä paleli kovin. Pitää mennä saunaan lämmittelemään, päätteli ja kapusi lauteille. Kuu paistoi ulkona ja kurkisti sisään saunan pienestä ikkunasta. Sirkka siritti kiukaan takana unettavaa lauluaan.
— Mitä sinä siellä sirität, menetkös! sanoi Pekka ja heitti kivellä kiukaan solaan.
Silloinpa Pekka sai nähdä ihmeen. Sirkka kapusi kiukaalle ja silmänräpäyksessä kasvoi Pekan kokoiseksi.
— Älä heitä minua kivillä. Minä olen saunan haltija, sanoi sirkka.
— Mikä haltija? kysyi Pekka, jota sirkan suuruus vähän peloitti.
— Sepä, joka syntyy jokaiseen saunaan, kun sauna on rakennettu. Ilman minua ei sauna olisi mitään. Minä valvon, ettei saunassa pääse tuli irti ja että löyly on makeaa, eikä kitka pistä kurkkuun. Kun kyntömies tulee sinne lauteille lepäämään, laulan minä sille univirren ja eipä missään muualla sano olevan niin makeata unta kuin saunassa. Kalamies rientää ensiksi saunaan vesiltä palattuaan ja käy siellä ennen sinne lähtöään.
— Kalastamasta minäkin tulin, sanoi Pekka.
— Eikös olekin mukavaa, kun saat lämmitellä? Isäsikin sanoo, ettei ole mikään paikka maailmassa saunan veroinen. Lauantai-iltakaan ei olisi mitään ilman saunaa, ja matkamieskin kotiin palattuaan tulee ensiksi tänne saunan suloiseen lämpimään.
Sirkka hyppäsi ikkunalle istumaan ja katseli kuuta iltataivaalla.
— Tuokin kuu käy täällä joskus pakkasöinä lämmittelemässä, sanoi
Pekalle.