Isäntämirri kantoi kotaan herneitä ja kaasi pataan. Repolainen laitteli tulta alle ja neuvoi isäntämirriä menemään töilleen. Hän kyllä saisi tämän keittämisen toimeen yksinkin.
Isäntämirri jätti Repolaisen pataa hoitelemaan, ja kun ei näkynyt siinä muitakaan nakattajoita seutuvilla, haki Mikko pussinsa ja mätti herneet padasta siihen ja vei ladon alle piiloon.
Toi sitten pieniä kiviä ja romautti ne pataan.
Pitää sanoa niille maukujille, että herneet saivat liian lämpimän ja muuttuivat semmoisiksi.
Kohta tulikin emäntämirri keitosta suolaa maistamaan ja otti niitä
Repolaisen tuomia kiviä padasta suuhunsa.
— Mitä kummaa, nämähän ovat ihan kuin kiviä, ihmetteli. Mikkokin päivittelemään:
— Voi kuitenkin, mikä tuli, kun paloi herneet ihan piloille. Ei tästä nyt syömään päästä, ennen kuin uudet herneet on keitetty.
Mirrimuori motkotti, mutta toi herneitä pataan ja varoitteli Mikkiä niitä polttamasta.
— Kyllä minä koetan katsoa, etteivät kovetu semmoisiksi kuin nämä ensimmäiset, lupasi Mikko.
— On siinä kokonainen kappa herneitä, virkkoi Repolainen itsekseen katsellessaan pataan ja odottaessaan tilaisuutta pistääkseen ne pussiinsa. Ei sattunut tällä kertaa mirriläisiä kartanolle, ja kohta hiipi Mikko taas kodasta hernepussineen, tällä kertaa varovaisuuden vuoksi metsään.