NALLE VASIKKAHAASSA.
Päivä paistoi ja paarmat surisivat vasikkakaan tiheikössä. Vasikkalauma ynisi tyytymättömänä veräjällä. Tyttö oli tuonut kovin vähän juomista tänä aamuna ja mullivasikka oli siitäkin hotaissut suurimman osan suuhunsa.
Heluna, emännän nimikkovasikka, töni kylkeen mullivasikkaa, Rietua, ja sanoi tälle:
— Kun minä tulen suureksi, kostan sinulle varmasti, kun aina juot suurimman osan maidosta.
— Enhän minä aina suurinta osaa… mölisi Rietu mullikka. — Ja sinäkö muka pystyisit minulle emäksi tultuasi kostamaan. Katsohan, minkälainen niska minulla nyt jo on.
Rietu kyömisteli niskaansa ja mulisteli silmiään.
— Jopa olet olevinasi, vaikka et ole edes isännän nimikko, niinkuin minä olen emännän, mölisi Heluna. — Kyllä minullekin niska kasvaa, kun emäntä ensi talvena antaa minulle kaurajauhoja ja muutakin hyvää.
— Mutta isäntä raaputtaa minua niskasta ja puhuttelee Rietupojaksi ja se antaa sisua, sanoi mullikka.
Pienin joukosta, tyttären lemmikki, nuoleksi maitosangon pohjaa ja inisi:
— Aion tästä minäkin kasvaa, ja nähdäänpä sitten kuka minulle riittää maidonannissa. Ei se suuruus ole pääasia.