Kesäkuun ensimmäinen päivä oli kaunis ja pilvetön, ja pojat nauttivat jo edeltäpäin matkastaan.
— Se vain on niin surkeaa, että sinä äiti et pääse matkaan. Olisi varmaan hauskempaa, kun sinäkin olisit siellä, sanoi Paavo.
— Minullahan on täällä lehmäni ja toimeni. En minä koko kesäksi jouda.
— Mutta lupaathan tulla käymään, sanoi Heikki, joka katsoi velvollisuudekseen sanoa jotain lämmintä äidille.
— Tulen kyllä ja silloin minä toivoisin kuulevani vain kiitosta teistä. Kaikesta muustahan olen jo teille puhunut, mutta tahtoisin vielä muistuttaa, että tekisitte työtä. Se varjelee kaikesta pahasta.
Pian juna lähti, ja pojat huiskuttivat vielä äidille. Mielihyvä matkasta pyyhkäisi pois eron ikävän ja innokkaasti ohi viliseviä maisemia katsellen ja keskustellen sujuikin matka pian.
Jonni-setä oli tullut itse asemalle.
— Onko hauskaa päästä maalle? kysyi hän heti pojilta ja samalla kiirehti hevosen luo, joka odotti aitaan sidottuna.
On, on. Siellähän saa uida ja onkia, vai miten, setä? sanoi Heikki.
Setä huomasi, että Heikki koetti esiintyä huolettoman varmasti ja melkein kuin aikuiset Se ei miellyttänyt setää. Hän sanoikin siitä heti Heikille leikillisesti hymyillen.