— Kyllähän minä mielelläni…
Setä nauroi ja sipaisi kädellään Paavon poskea.
— Kyllä te saatte opetella ratsastamaan, mutta ilman satulaa, niinkuin maalla on tapana. Saa nähdä, kumpi teistä ensin oppii.
— Minä varmasti, kerskui Heikki.
— No ei saa olla niin varma itsestään, sanoi setä. — Eikä ainakaan antaa sen noin tulla kuuluville.
Heikki punastui. Hän alkoi jo harmittaa sedän opettamishalu, vaikka tiesikin, että setä tarkoitti ainoastaan hyvää. Hän päätti vaieta kokonaan.
Mutta Paavo puheli jo innostuneena sedän kanssa, voitettuaan ensin ujoutensa.
— Joko ahven syö onkea? kysyi hän.
— Ei vielä, ennenkuin juhannukselta. Vai ahvenia sinä mietitkin. No, onhan siinä kotijärvessä ahvenia, semmoisia köriläitä ovatkin, että saat varoa, etteivät mukanaan vie.
— Minä sain kerran kaupungin lahdelta semmoisen ahvenen, että painoi kaksi kiloa, sanoi Paavo räpytellen silmiään. Paino oli tullut sanotuksi edeltäpäin ajattelematta.