Pojat olivat aina kyselleet, milloin saisivat opetella ratsastamaan.
Nyt oli setä luvannut heidät viemään hevoset hakaan.
Laila tuli mukaan. Hänellä oli nuori, nopealiikkeinen liinikko. Heikki sai ajaakseen komean raudikon, ja Paavolle oli luvattu säyseä valakka.
— Kun minä vain pääsisin sen selkään, sanoi Paavo.
— Minä autan sinua tällä kertaa, lupasi setä ja keikautti Paavon valakan selkään. Onnellisena jäi hän toisia odottamaan.
— Minä vain en tarvitse apua, kehasi Heikki ja teki ensimmäisen epäonnistuneen yrityksen.
Laila nauroi.
— Onhan sinulla niin kovin pitkät sääret. Hyppää!
Se kuului jo kauniin serkun suusta melkein pahalta, ja Heikki ponnisti uudelleen.
Raudikko heilahti hieman kärsimättömästi! ja näytti ajattelevan: "mikähän hupelo tuokin on, kun ei pääse selkääni".
Heikki talutti hevosen kiven viereen ja onnistui vihdoinkin.