— Älä koske! Nyt se tuli! Ähäs peijooni!
— Mutta nythän te kiroilette kuin porsaat, sanoi Laila.
— Emme enää koskaan, älä suutu.
— No en, kun lupaatte.
— Varmasti, sanoivat pojat kuorossa.
Paavo veteli vielä muutamia isoja ahvenia, ja saalis oli nyt jo siksi hyvä, että kannatti palata.
Metsissä ja kukkaniityillä kuljeksiessa kului päivä huomaamatta illoilleen. Päivällinen oli jo syöty, kun palattiin. Täti oli säästänyt Niilon saaman, paistetun ahvenen heille, ja siinä oli syömistä jokaiselle.
Sitten mentiin hakemaan juhannuskoivuja. Setäkin tuli mukaan.
Koivuista pystytettiin lehtimaja ja niitä aseteltiin verannalle ja muihinkin huoneisiin. Laila oli tuonut metsästä sylillisen kieloja ja kämmeköitä ja niitä laitettiin vaaseihin. Avonaisista ikkunoista tulvehti keskikesän henki huoneisiin.
Odotettiin vieraita Hernemaahan, mutta täti ja setä eivät puhuneet siitä mitään lapsille. Oli varattu nuorille tilaisuus tanssia illalla ja se oli vasta myöhemmin yllätyksenä ilmaistava.