Setä huolehti edelleen hänestä. Heikki tunsi pitävänsä jo sedästä niin paljon, ettei olisi vaihtanut häntä mihinkään. Vahinko vain, ettei setä voinut tulla syksyllä kaupunkiin.
Ja sitten hän rakasti serkku-Lailaa kovin paljon. Oli niin suloista, että oli sellainen hyvä ja huolehtiva sisko olemassa hänelläkin. Setä oli kerran ulkoilmatunnillaan puhunut, että ihmisten pitäisi rakastaa enemmän toisiaan ja että oikeastaan kaikki pojat ja tytöt olivat veljiä ja siskoja keskenään. Ja silloinhan ei voinut olla mitenkään ilkeä toiselle, kun se kerran oli veli tahi sisko. Koulussa sitä eivät ajatelleet. Ehkäpä eivät tietäneetkään. Olisi kaikkien pitänyt olla sedän ulkoilmakoulussa.
Pojat tekivät aina kiusaa tytöille ja olivat väliin melkein raakoja. Tytöt olivat jo siihen niin tottuneet, että nauroivat vain, ja se lisäsi poikien intoa. Olisi tyttöjen pitänyt antaa korville poikia oikein lujasta kädestä.
Miten käy, kun hän joutuu jälleen toveripiiriin, jossa on semmoinen henki vallalla? Jäävätkö kokonaan hänen hyvät harrastuksensa, joita hän täällä on saanut sedän avulla? Hänhän voisikin ryhtyä puhumaan pojille, kun sellaista näki, ettei se ollut oikein. Ja kun itse oikein olisi, niin kyllä toistenkin täytyisi olla mukana.
Ne olivat Heikin mietelmiä hänen loikoessaan pihamaalla ja katsellessaan pääskyjen puuhailua, kun ne lentelivät hyönteisiä etsien ja veivät niitä pojilleen.
Heidän kasvitarhalohkonsa menestyi mainiosti. Kaalintaimet varsinkin olivat jo niin reheviä, että niitä piti mullata, ja lanttukin oli kaunista.
Setä oli tyytyväinen ja puhui usein työn siunauksesta. Syksyllä oli hän luvannut antaa heille kummallekin mukaan hyvän joukon juurikasveja palkkioksi ahkeruudestaan.
9.
Hernemaassa oli äkäinen pässi, ja Paavo oli ollut sitä härnäämässä. Hänelle oli johtunut mieleen, että kaupungissakin härnäsivät pojat suutarin matamin pässiä. Miksei tätäkin saisi härnätä. Sehän oli niin kovin hauskaa.
Mutta pässi oli antanut sellaisen puksun hänen takamuksilleen, että
Paavo könttäsi itkien pihaan karjakartanon takaa.