— Kuaak, kuaak, kvark, vak, matkivat pojat. — Kuule setä, eikö niitä saisi tappaa?
— No kaikkiapa kuulen. Mitä pahaa ne ovat tehneet, että niille pitäisi kuolemantuomio lukea. Poikaviikarit tosin ovat useimmiten siinä luulossa, että varikset ja harakat ovat tarpeettomia lintuja ja hävittävät pesät ja munat lintuparoilta, mutta se on väärin. Niilläkin on tehtävänsä luonnossa, vahingollisten matojen hävittäjinä. Antakaa, pojat, vain harakan laulaa.
— Eipä se laulakaan, vaan nauraa, sanoi Paavo.
— Mille se nauraa? kysyi setä ja myhähti hyvätuulisesti.
— Eiköhän se ihmiselle…, arveli Paavo.
— Joutavia. Ja jos nauraisikin, niin sehän todistaisi vain hyvää mieltä ja sitähän ei ole linnuilla enempää kuin ihmisilläkään liikaa.
— Eikö variksiakaan saa sitten vainota? kysyi Heikki.
— Jopa sen kuulit, ettei saa. Varsin hyödyllinen lintu, vaikka vainotaan.
— Mutta eikö se hävitä pikkulintujen munia ja poikasia? Niinhän sanotaan, tiesi Heikki.
— Kyllä harakka ja varis sellaisia yrityksiä tekevät, mutta sadasta kerrasta onnistuu vain yksi kerta. Pikkulinnut kyllä osaavat liittyä yhteen ja puolustaa kotejaan.