Puhdistettava metsäruutu oli saatu valmiiksi, ja kun oli aikaa vielä ennen aamiaista, käveltiin metsässä.
Setä tillisteli oksien lomitse, sattuisiko jotain erikoista huomaamaan.
Nytpä hän huomasikin, koskapa vaati pojat yhteen kohtaan ja olemaan hiljaa.
— Tuolla puun haarassa on pikkulinnun pesä, niinkuin näette, ja tuolla on harakka vaanimassa, hyökätäkseen pesälle. Mutta katsokaapa tuonne oksille. Siellä on kokonainen armeija pikkulintuja, yks' kaks', kokonaista kahdeksan kappaletta. Pesä näyttää olevan leppälinnun, vaikka se harvoin tekeekin pesänsä tuollaiseen paikkaan. Puun haarassa on kuitenkin vähän onttoa, ja siksi se on sen valinnut hätätilassa kodikseen. Puolustajina ahnetta harakkaa vastaan on sillä kolme muuta leppälintua ja kaksi rauniotassia ja samoin kaksi peukaloista. No nyt! Täytyipäs harakan paeta pikkuparven tieltä! Olipa mukavaa, että satuitte sen näkemään.
— Täällä metsässä onkin paljon nähtävää, innostui Paavo.
— Lintujen elämää on hauska seurata, sanoi Heikkikin.
— Mutta jos aikoo nähdä jotain, niin täytyy kulkea metsässä avosilmin, sanoi setä. — Me tulemme vielä usein metsään tutustumaan lintujen elämään. Nyt meidän on mentävä aamiaiselle ja sitten niitylle.
— Joko alotetaan heinän korjuu? kysyivät pojat. — Mekin tulemme mukaan, eikö niin Heikki, sanoi Paavo. — Onhan meistäkin jotain hyötyä.
— On paljonkin, myönsi setä. Harava käteen vain, koko pieni parvi.
12.