— Eikö joku paha ole yhtä rumaa lapsille kuin aikuisillekin? kysyi Osmo.
— On kyllä, mutta kuulehan nyt mitä sanon.
— Eivät kaikki ne, joita on punikiksi sanottu, ole itse siihen syyllisiä, mistä tämä nimitys on heille annettu. Jos he erehtyivätkin tekemään pahaa, niin se oli vain sen syy, ettei heitä oltu opetettu hyvää tekemään jo lapsena, niinkuin teitä koulussa ja kotona opetetaan. Heillä oli nälkä, eivätkä he osanneet erottaa pahaa hyvästä, ja pahat ihmiset saivat heidät tekemään pahaa lähimmäisilleen. Heille oli harvoin opetettu lausetta: "rakastakaa lähimmäistänne, niinkuin itseänne". Ja nyt on jo se aika, jolloin tällaista veljesvihaa oli unohdettava, ja kaikkien lasten pitää olla hyviä toisilleen.
— Entäpä, jos joku poika sanoo minua porvariksi? kysyi Osmo.
— Sinun pitää sanoa hänelle, että se on väärin ja että lapset eivät saa siten nimitellä toisiaan ja olla oikein hyvä ja ystävällinen hänelle.
— Mutta onpahan pahojakin ihmisiä olemassa, väitti Osmo.
— Se onkin kokonaan toinen asia, sanoi äiti. — Pahoja ihmisiä on kyllä olemassa, jotka koettavat myrkyttää hyvien ihmisten mieltä, mutta sellaisillehan ei voi mitään. Ihmisten täytyy kärsiä heitäkin joukossaan ja koettaa tehdä paremmiksi. Jos he taas eivät tahdo tulla hyviksi, niin he pysyvät pahoina ja saavat siitä kerran rangaistuksen.
Osmo näytti miettivän tiukasti muuatta asiaa.
— Sanohan äiti, miksi maailmassa on rikkaita ja köyhiä? kysyi hän.
— Siihen on niin monta syytä. Hyvin usein ihmiset ovat laiskuutensa vuoksi köyhiä ja siinä tapauksessa pysyvät he aina köyhinä, vaikkapa heitä alituiseen avustettaisiinkin. Työ ja tarmo pelastaa aina ihmisen köyhyydestä. Ja hyvin monet tulevatkin sillä rikkaiksi, että tekevät oikein lujasti työtä. Mutta sitten on sellaisiakin rikkaita, jotka keinottelulla ovat koonneet rikkautensa ja se on väärin ansaittua rikkautta.