— Etkös sinä sitten olekaan por-rlvar-rli? kysyi Arvo Osmolta.
— En, eikä hyvät pojat ole sitä koskaan keskenään.
— Mutta saattaa sinustakin tulla, kun koulua käyt, arveli epäluuloiseksi kasvanut mökin poika.
— Minusta tulee merimies.
— No ne eivät vissiin ole por-lrvar-rlia, tuumaili Arvo, ja yhä enemmän tunsi hän voivansa luottaa toveriinsa.
Osmolla oli siistit ja puhtaat vaatteet ja siinä oli Arvon mielestä kuitenkin hämärä seikka; olikohan tuo toinen tosissaan? Hän huomauttikin siitä toveriaan.
— Minun isäni ja äitini ovatkin ahkeria ja minä saan hyviä vaatteita, sanoi Osmo. — Äiti sanoo, että kun on vain ahkera, niin ei puutu mitään.
— Se on valetta, jurahti Arvo. — Minun isäni ja äitini tekevät aina työtä, mutta meillä puoskilla on vain tällaiset vaatteet. Porr-rlvarlit ne niin sanovat, että kun on ahkeria niin kaikkea saa, päätteli Arvo. Olihan hän sen niin usein kuullut isän ja äidin sanovan.
Taaskin tuli se Osmolle kiusallinen porvari esille.
— Puhutaan onkimisesta ja muusta, tokasi hän toverilleen. — Oletko sinä käynyt ongella?