Jaakko istui veljensä kanssa saunan jälkeen pihakamarissa. Se oli laitettu kuntoon Penttiä varten. Ikkuna oli vielä auki, ja lämmin tuuli henkäili sisään. Kauempaa kuului käen kukuntaa.
Puhuttiin Pentin olosta vieraalla maalla.
— Sait sinä siellä kokea kaikenlaista, sanoi Jaakko.
— Aina vähin. Lauantai-iltoina tuli koti-ikävä aina kiusaavana. Nämä suviset lauantai-ehtoot täällä maalla olivat varsinkin silloin mielessä. Näiden veroisia ei olekaan muualla.
Pentti kertoi katkelmia poikien elämästä vieraalla maalla. Kovaa se oli ollut, mutta kun tuli mieleen, miten ryssät täällä reuhaavat, silloin puraisi moni poika hammasta ja pyhiä valoja vannottiin, että kotimaa kerran vielä vapautetaan heistä.
— Nythän se on tehty ja olette kai kaikki tyytyväisiä?
— Mitä lienee mikin. Syrjään meistä kai nyt useammat joutavat, kun työ on tehty.
Toukoyön hämärä oli hiipinyt huoneeseen ja ulkona kaikki vaiennut. Pentti katseli ikkunasta ulos, jossa metsänrajaan asti pohotti äsken äestetty pelto. Voimakas mullan tuoksu tuli siitä vielä huoneeseen.
Hän aikoi nyt jäädä tänne kotikamaralleen. Mikään muu ei häntä miellyttänyt.
Pentti halusi kuulla kotoisista oloista enemmän. Kaartaen kysyi hän
Mikkolan tyttärestä.