Se oli kuin kysymys, ja Jaakko jäi odottamaan pojaltaan vastausta.
— Kyllä me aina Kallen kanssa olemme hyvin sopineet.
— Niinpä ei siis muuta kuin Jumalan siunausta puuhillenne. Minä teen myöskin työtä niin kauan kuin jaksan.
Paavo poistui, mutta Jaakko ei hennonut vielä mennä makuulle. Oli niin paljon riemullista ajateltavaa.
Emmi kuului liikehtivän keittiössä. Kun hän tuli kamariin ja huomasi Jaakon valoisan ilmeen, tuli hän miehensä viereen ja laski kätensä tämän olalle.
— Taidatpa olla onnellinen.
— Kyllä. Minä olen saanut takaisin poikani.
— Minä kuulin sen. Tämä on nyt meille kaunis ilta. Menneistä vaikeista ajoista ei tunnu jälkeäkään.
Jaakko hyväili työn kömpelöittämällä kädellään vaimonsa pientä pehmeää kättä. Vanhat onnen ajat tulivat mieleen kuin kesäyön keveät perhoset.