— Mikä tästä lopulta tulleekaan?
Ennen niin iloinen Emmikin näytti huolestuneelta.
— Yhteiskunnallinen uudistus. Sen täytyy ennen pitkää jotenkuten tapahtua. Ja jos se pakkovaltaa käyttäen tulee yhdessä ryssäläistymisen kanssa, olemme hukassa. Minun mielestäni pitäisi ryhtyä viivyttelemättä maatyöväen, varsinkin torppariluokan, oloja parantamaan. Maata pitäisi saada maattomille ja maalaissivistystä olisi kaikin puolin kohotettava. Se estäisi veljeilyä sosialistien ja ryssien kanssa.
Lieneekö heillä kaikilla halua päästä maahan kiinni?
Toisilla ei, mutta useimmilla kuitenkin on. Laiskureita ei tosin voi lopettaa maailmasta, mutta vähentää heitä voi. Yhteiskunnan uudistus riippuu kokonaan maasta, maakysymyksen järjestelystä.
Oli hiljainen iltapäivä, ja palvelijatkin olivat menneet riiheen.
Jaakko oli vaimonsa kanssa kahden pirtissä.
Päivän valojuova tulvi ikkunasta ja väreili permannolla. Vanha kaappikello, talon rauhoittava haltiahenki, mittasi aikaa verkalleen.
Emmi istuutui miehensä viereen ja näytti aikovan sanoa jotain erikoista.
— Sinä olet nykyisin muuttunut niin kovin vakavaksi. Et minuakaan huomaa juuri milloinkaan. Eihän sinua enää velat paina.
Emmi jäi odottamaan. Jaakko kohottausi ja tapaili vaimonsa kättä.