— Katsohan, tämä yhteiskunnallinen tilanne se minua vaivaa. Torpparit niskoittelevat ja heittäytyvät ryssien ja sosialistien syliin. Se ei ole heidän oma syynsä, ja siksi se niin painaa. Ja sitten toiseksi. Tässä maalaispuolueessa on paljon sellaisia, jotka ovat toista mieltä kanssani tästä yhteiskuntakysymyksestä. Kaikki pitäisi muka pysyttää ennallaan. Jäseniä kumminkin otettaisiin seuraan myöskin maattomista. Eiväthän he voi tulla samaan liittoon vastustajiensa kanssa.
— Mutta eihän se sinun surullasi parane eikä toiseksi muutu. Olisit joskus iloinen kuten ennen ja vielä viimeksi keväällä.
Jaakko katsoi vaimonsa kirkkaisiin silmiin. Heidän täytyi molempien naurahtaa. Emmi oli tosiaankin viime aikoina taitanut tulla hieman syrjäytetyksi, koskapa pyrki valittamaan.
— Sinä eukko kulta ajattelet vain omaa itseäsi, sanoi Jaakko vetäen vaimonsa lähemmäksi.
— Täytyyhän minun, kun sinä et välitä minusta.
Jaakko nauroi jo vapautuneesti.
— Minä lupaan tapani parantaa. Hommaa sinä nyt vain riihimiehille kahvia.
— Mutta kyllä sinun täytyy luvata tästä lähtien muistaa enemmän minua ja lapsia.
— Johan sen lupasin.
Jaakko jäi ikkunanpielessä istuen katselemaan Emmin liikehtimistä tuvan ja keittiön välillä. Liisa oli hänen apunaan, ja yhdessä he leikittelivät ja naureksivat kuin sisarukset ikään. — Mistähän Emmi on tuon elämisen taidon oppinut? Lapset uskoivat pienimmätkin huolensa hänelle ja ilakoivat hänen kanssaan kuin nuoren tyttösen. Tuon kyllä pitäisi enemmän kiinnittää minun mieltäni. Miten se onkaan tullut niin syrjäytetyksi, että Emmin täytyi siitä huomauttaa?