— Ei sinussa ole hituistakaan miestä.
Jaakko oli jo ovella.
— Kuulehan, miten se Pentin juttu… meniköhän poika tosiaankin
Saksaan? kysyi Ville.
— Pitääkö sinunkin siitä huutaa?
— Enhän minä kenellekään. Tässä nyt vain… onhan se minunkin
veljeni… ja kyllä se hyvä olisi, että poikia vaan menisi sinne.
Taitavat nyt sinua painaa sen Pentin vuoksi. Varo sinä sitä Nikki
Purolaa. Hän on aika piru.
Jaakko ei kiirehtinyt. Tunsi hieman kuin lauhtuvansa Villeen. Helenakin toi kahvia ja tarjosi. Täytyi istua.
— Raskastahan se on elämä Hautamäessä nykyjään, kun karja ryöstetään ja pellot ja metsät raiskataan, mutta me Emmin kanssa pidämme päämme pystyssä. Emme ole riidelleet vielä kertaakaan. — Se oli tarkoitettu Helenalle ja Villelle. Helena seisoessaan uunin kupeella punastui ja katseli maahan. Jaakko tuli siinä katsoneeksi häntä ja tunsi sääliä Helenan puolesta. Kaunis ja hyväntahtoisen näköinen ihminen. Olisi kai saanut parempiakin kuin Villen.
Helena sai jo kokonaan hänen myötätuntonsa.
— Pidä sinä vain tätä Villeä kurissa. Se on hitonmoinen lurjus. Saisit antaa sitä joskus selkäänkin, laiskuria. Olitko sinä myöntyväinen omasta puolestasi talon myyntiin?
— Tämä Helenahan sitä puuhasikin.