— Niin, isä!
Se tuli varmana, ja Jaakko huomasi, että pojasta oli tullut jo melkein täysi mies.
— Hyvä on, että tästäkin talosta joku lähtee, sanoi Jaakko. — Lähtisin minäkin samaan matkaan, mutta ei käy jättäminen äitiä eikä taloa yksin. Jos kaadut, täytyy sitten minun täyttää paikkasi.
Ilta hämärtyi. Paavo oli jo mennyt, ja Emmi istui karsinapenkillä murheellisena hämärään iltaan tuijotellen.
— Saa nähdä, palaako poika sieltä, oli hän äsken sanonut, ja siihen oli
Jaakko virkkanut:
— Sinne jää paljon… tämä on varmasti verinen leikki.
— Ja kuinka luulet tässä käyvän? kysyi nyt Emmi vaitiolon jälkeen.
— Niin että totuus voittaa. Se jää aina lopuksi voitolle, vaikka joskus toiseltakin näyttäisi. Ja siellä on nyt maan parhaat tältä puolelta, aina se sekin jotain vaikuttaa.
Tuli hiljaisuus. Hämärässä pirtissä kuului vain seinäkellon verkkainen käynti ja väliin kahden ihmisen hiljainen huokaus niiden puolesta, jotka lähtivät maata vapauttamaan.