— Mihin isä meni? kysyy hän äidiltään.
Akka koettaa antaa vaikenemismerkkejä tytölle, joka sitä vähän ihmettelee.
— Nyt minä jo arvaan… onhan siitä koko päivä jauhettu. Pyysin isää jättämään semmoiset puuhat, mutta eipä auttanut. Nyt ei ilkeä koko kylässä silmiään näyttää.
Akka yltyy pauhaamaan. Herjaa tytärtään, joka istuu siinä kuun valaisemalla penkillä.
Tyttö on vaiti. Äskeinen raikas puna on poskilta hävinnyt.
— Luulisi porvarien siittämäksi tätä ryökinätä, jollei tietäisi… jatkaa akka raakaa sanatulvaansa.
— Nyt minä en jaksa enää, vaan lähden, sanoo tyttö päättävästi ja ottaa vaatteensa. — Tulisiko Eenokki minun kanssani kylään asti?
— Joutaahan tästä. Kieltelin minäkin isääsi, mutt'ei siitä sille mitään…
— Ja mihin sinä aiot mennä? kysyy akka.
— Missä työtä ja ruokaa saa ja voi rehellisenä katsoa ihmisiä silmiin, sanoo tyttö. — Tätä häpeätä minä en kestä.