Miehet puristivat lämpimästi kättä.
— Totta kai, vaikka vasta tuota tulinkin. Enhän minä kotiperkkiöilläkään miehestä alle jäänyt.
— Etpä et, sinähän se aina etumaisena. Taisit lähteä sinäkin osaltasi
Hautamäen raiskaajille maksamaan.
— Niinpä vain, oma osuutemme meillä kummallakin. Vaikka yhteinen asiapa se kallein lienee meille molemmille.
— Se on selvä, ja pian tässä taas leikki alkaa. Saat nyt olla kerran minunkin komennettavanani, naurahti Pentti.
— Hyvä on. Kyllä tehdään mitä käsketään. — — —
Valmisteltiin hyökkäystä. Pentti oli asettunut miehineen asemiin mäen
alle, valmiina hyökkäykseen, jota tykistö tulisi kohta vahvistelemaan.
Tiedettiin läheisissä punaisten asemissa olevan runsaasti ryssiä, ja
Pentti paloi halusta päästä taisteluun.
Tällä hetkellä tuntui hänestä kaikki jälellejäänyt kuin pieneltä pisteeltä kaukaisuudessa. Olo vieraalla maalla ja koti siellä Hämeen perukoilla. Kotimaan kamaralle päästyä poltteli vain yksi ajatus: nyt puhdistetaan maa ryssien ja punaisten saastasta. Se sama ajatus kai oli tovereillakin valtavimpana, mutta hänellä siihen liittyi vielä muutakin: hajalle mennyt ensimmäinen rakkaus, raa'asti väkivalloin viety tyttö, joka oli jo hänelle kuin morsian. Ei voinut työntää syrjään itsekästä nautinnon tunnetta. Nythän sai maksaa häpeän ja tihutyön moninkertaisesti.
Kevät-illan myöhäinen hetki oli hiljainen. Miehistö odotti tykistötulen avaamista. Pentti silmäili kärsimättömästi heidän yläpuolellaan jonkun matkan päässä olevalle mäelle, milloin tuliputket alkaisivat mylvähdellä. Omasta puolestaan hän olisi ollut valmis hyökkäämään joukkoineen heti ilman mitään valmistuksia.
Miehiin oli tarttunut hänen taisteluintonsa. Pistimet oli otettu esille ja kiinnitetty paikoilleen. Joukkue odotti vain suositun päällikkönsä komentosanaa.