— Häh…
Karuliena tuhauttaa sieraimiinsa.
— Ja joka pahoja tekojaan katuu, sille tapahtuu laupeus.
— Jaarita sinä muille, elä minulle!
— No, ka, kun minä sitä sinun penseätä mieltäsi, Liena, tässä… kun ihan aina vihoittelee.
— Häh… tälle syntisäkille, variseukselle. Pitäisi nytkin halolla vedellä kärsääsi.
— Aih…
Repijäinen kiskasi Aatamin nivusia niin, että molemmin käsin piti tarttua ja varovasti hiihätellä kamariin ja kaapille.
Sille täytyi antaa! Ihan ennen katumista ja saarnan lukua, hitsiläiselle.
Ja olihan nyt juhannus. Pihamaa, pellot ja metsät olivat valoa tulvillaan ja lämmin tuuli henkäili etelältä. Herran ihmeet, kukkaset ja nurmikot rehottivat, ja koppakuoriaiset yhdessä lintujen kanssa kyselivät ihmiseltä: arvaapas, kuka meidät on luonut… Ääh… kun se on kirmakkaa… on taitanut polttaa vähän pohjaan.