Parasta on, kun makaa rauhassa. Päiviä on ja toisia tulee, ja rämekyläläisten päivät eivät mene jäniksen selässä.
Ei muitten kuin Joosepin.
Kenkkulan rehevässä apilapellossa häärää mies jo täydellä höyryllä. Suuttuu niittokoneeseen, joka ei jaksa katkaista lakoista heinää, kiroaa ja kasvolihakset punaisina ja pullistuneina heittää koneen alassuin ojaan.
Hakee liiteristä kahden hevosen koneen ja tallista toisen hevosen, ja kun tämäkin kone tukkoaa ryönäisessä heinässä, kiroaa Jooseppi niin että kuuluu toisiin taloihin.
Nuutti on mennyt haravanvarsipuita hakemaan metsästä, ja hän tässä saa yksinään…
Jooseppi huitoo syltämittaisella viikatteella niin, että apila lentelee suurina palloina jälelle.
… ne akatkin, kun eivät tule haasioimaan.
Eipä tästä hänenkään työstään viinoitta…
Jooseppi jättää viikatteensa ja lähtee korpeen, jos sieltä sattuisi löytämään.
Patrakka on luvannut heinäviinat… kai se siellä jo pian tiputtaa.