Ja sitten sirkan sirinä ja tuo eteläinen, joka huojuttaa tuota ruispeltoa ja pullistaa paidanaukkoa, siinä se luojan ihme… kaikki kasvattaa… tämä aurinko… ja irtauttaa mehut maasta ja hien ihmisestä.
Aikansa miettii Asari niitä luojan ihmeitä ja lähtee sitten alusillaan, piippu kourassa pihaan, syömään ja akkojen kanssa reistaamaan.
Piiat on Tiina Lovisa kovistellut pientareita leikkaamaan.
Asari katsoo. Istuu siihen ojanvarrelle mukavikseen tiiraamaan. Kun ovat riisuneet, kelsinneet, siinä helteessä, nämä piiat ihan vähiin vaatteisiin. Käsivarret paljaina ja pohkeet ja muut.
Hiertiäisen syöntiaie unehtuu siinä tiiratessa näitä tyttöjä, kikattajoita.
… nämäkin niitä luojan töitä… sorvasi jäsenet pyöreiksi ja mukaviksi. Ilokseen katselee, kun sydän on vielä nuori.
— Mitä se siinä… tillistelee! suhahtavat tytöt ja nauravat.
— Ka, kun tässä joutaa kerran… näiltä töiltään.
Ja hetken perästä siinä tytöille:
— On se mukava, tämä maailma, pallo vai mikä lie pannukakku… heh… pyöreäksi sanotaan… on, joka osaa oikealta kannalta sen ottaa.