— Vai on… ja Tiina Lovisa kans'… yhtä pyöreä…
Alkavat taas hikottaa ja niitä pilojaan… loppumattomia… täytyy lähtä syömään.
Ryystettyään kaksi puutuopillista piimää, kokonaisen leivän ja ison kappaleen kiljunpintaa, on Asari valmis kylälle.
Katsomaan, joko ovat heinässä.
Ja sitten jos sattuisi viinaa… Kenkkulassa.
Tanulassa on hiljaista. Kukonlaulu vain kuuluu navetan takaa. Antti paistaa harittavia sääriään auringossa. On vetänyt niihin tervan ja istuu siinä tuvan portailla irvistellen kyläläisille, kenkkulaisille, jotka semmoista kiirettä heinillään… vaikka ei vielä heinäkuukaan alussa. Se Jooseppi semmoinen hätäkello.
Antti on saanut toikata koko aamun yksinään.
Kustaavalla on se sydänala tautinsa taas. Ei kahviakaan kyennyt, vaan piti Antin itsensä kiehauttaa. Sattui vielä siinä aamutureessa pistämään lapsenpesuvettä pannuun. Ii-i, semmoinen vahinko hänelle…
Renki makaa taliin ylisillä eikä hievahda, vaikka hän sitä jo heitti, häikköläistä, tupakkapölkyllä. Uhkasi, raato, kaataa koko tallin, jos häiritään.
Pojatkin, missä lienevät, yöjalkareisuillaan, vaikka päivä kohta puolisissa.