Kohta kuitenkin tyttö hilpeänä ja nauravana, huolensa unohtaa.

Ja sitten.

Heinäkuun yö aitassa, jossa vielä juhannusyön, sen ensimmäisen, pihlajankukat kuivuneina rakosissa tuoksuvat.

Ulkona aitan nurkalla haapa, jonka lehdet lepattavat lämpimän yön henkäilyssä. Kylli hänen sylissään, ihanan antautuvana, mitään kyselemättä ja toivomatta.

Yhtä hän, Bertil, on pyytänyt saamatta sitä vielä. Kylliä malliksi ihanassa alastomuudessaan. Ei ole hennonut vaatia, vaan jäänyt odottamaan, kun tyttö on punastellen sanonut olevan sen vaikeata. Nyt vielä ainakin.

* * * * *

— Hei, Bertil, uimaan!

Se on Kylli, joka huutaa rantatiellä ja juoksee kintut vilkkaen rantaan.

On jo ruohikossa ilakoimassa, kun Bertil ehtii rantaan. Aina tyttö ehtii veteen ennen kuin hän joutuu seutuvillekaan.

Kääntyy nytkin uimaan selälle siksi, kun hän joutuu veteen raitaisessa viikunalehdessään, jonkalaisen, tosin miespuoliselle aiotun, Kyllikin on hankkinut itselleen kirkonkylän puodista.