— Tule tänne, poju!
Bertil ei henno muuta kuin katsoa. Auringon kulta väreilee tytön ympärillä pärskyvässä vedessä, valkoisella iholla ja hiuksissa, jotka nekin ovat kuin kultaa.
Kaikki hyväilynimensä hän on käyttänyt tytölle, mutta muista ei hän välitä kuin yhdestä:
— Vesihiisi!
Sen kuullessaan tyttö kirkaisee ilosta ja nauraa.
Nyt tyttö seisoo siinä suloisessa ujoudessaan hänen edessään, ripset alas luotuina.
— No tyttö, mitä nyt?
— Niin, ehkä minä nyt jo voisin… joskus… tulla malliksi sinulle.
Ja sitten pärskähtää vesi hänen ympärillään. Tyttö pujahtaa rannalle, juoksee lepikkoon, huiskauttaa mennessään vain kerran kädellään.
Bertil heltyy.