Ja haukikeitto niin makeasti nukuttaisi.
Tiina Lovisa älmentää, jos ei niitä.
Onhan hänellä, Hiertiäisellä, keino.
Vie venheen niityn alle pensaikkoon ja pujahtaa sitten niityltä… salaa…
On niittävinään, vaikka ei niitäkään. Tottapahan renki ja piiat… sen heinähuushollin.
Ei muuta kuin luodolle, ahvenia härnäämään, köriläitä, ja palttua käräjille. Hii, joutaa se Höröläinen tuomaan sanat toisen kerran.
Asari vie venheen rantaniityn alle ja hioa kalkuttaa sitten oikein kuuluvasti viikatettaan, että Tiina kuulee ja on hyvillään. Renki on piikojen kanssa toisella niityllä. Hän täällä aloittelee… rauhassa. Käy välillä ahvenien suita repimässä.
Heh, eipä pysty, piru, takkuheinään. Olisivat joutaneet torpparit tekemään heinät, niinkuin ennenkin… Ottivat osan maasta ja jättivät tässä yksinään… reutoamaan.
Hiertiäinen nauraa itsekseen sille reutoamiselleen. Kun ei muuta kuin leivän ääressä hikosi, piikojen ja muihen, putelien. Semmoista se hänen reuhumisensa.
* * * * *