Jos itse isäntä, Hiertiäinen, sattuu samaan joukkoon, lähtee housujaan nostellen lupsuttelemaan pihaan, rantaan, mihin vain, ettei korvia särkisi Tiinan huutaminen.
Minkä sille, jos sattuu nukahtamaan, helteisellä ilmalla, sateisella vielä paremmin.
Ja kun uni ei mene hukkaan ihmisessä. Suotta Tiina vain räkyttää. Heinätkin tulevat siihen tehdyksi, kun rukiinleikkuu alkaa. Huomenissa jättää luodolle-menon ja tulee itse aamusta käsin niitylle. Ottaa putelin ja antaa rengille, se aina ryypyn edestä riehkasee. Näytetään Tiina Lovisalle, perr-setti, miten työt sujuvat.
Tulee hiestävänä ja ukkosta ennustavana se huomispäivä.
Viime yönä on oltu saaressa, rehjattu, Asarit, Antit, Joosepit ja tytöt. Nukuttaa ja kohmelo vaivaa.
Asari seisoo hajasäärin ladon vieressä, hurstihousut melkein putoamassa, ja tikkuaa viikatettaan. Lyö, kampsii, hujauttelee ja hoputtaa renkiään.
Istuu sitten ojanvarrelle ja valittaa mahaansa.
— Piru kun kouristaa, mato, luirake, vai mikä vellonee! Ei, ei kärsi nyt niittää.
— Niin minunkin, valittaa renki ja istuu mättäälle. — Kun pullistaa mahaa ihan kuin seipäällä!
Katsoo sivusta Asariin, mitä tämä… huomaako, että sama laiskantauti rengissä kuin isännässäkin.