Monet kylätanssit käyty Kyllin kanssa, tällaisina öinä, metsäpolkuja taivaltaen, onnellisena, kaikki unohtaen.
Valoisina iltoina ja öinä Kylli vain hänen polveensa nojaten istumassa tyvenien vesien partaalla, vakavana ja hiljaisena, paljastaen kauniita ajatuksiaan hänelle.
— Jospa minä vielä tulenkin tänne kokonaan. Laitetaan pieni mökki tuonne lehtoon järven rannalle.
— Voi, älä puhu siitä… et sinä tule… se suuri maailma vetää sinua… tuskinpa näen enää milloinkaan.
Niin, se vetää häntä, se siellä ja tämä täällä. Jos hän väsyy siellä ja kyllästyy niinkuin jo kerran ennen, palaa varmasti tänne, terveeseen maaperään, Kyllin luokse, joka häntä varmasti odottaa, vaikk'ei sitä sano.
Ei, totisesti hän ei voi nyt lähteä, jollei koeta vapautua tytön ja tämän yön lumoista.
— Tyttö, lähtään vielä kerran tanssimaan, pyytää Bertil.
— Mennään. Siellä on minunkin helpompi ollakseni.
Syntyy riemu, kun he menevät pirttiin. Bertil kuulee heidän ohimennessään portailla kuiskuteltavan:
— Komea pari.