— Tule vain pian tänne… pidän kuin omaa poikaa, parempanakin.
Ostetaan talo, jäät asumaan. On rahaa ja tavaraa, olla miten vain.
— Tottahan tuota edes kirjeen laittanet, sanoo emäntäkin.
Kylli on ottanut ylleen raitaisen pukunsa, joka hänellä oli juhannusyönä ensikerran. Sanoo lähtevänsä laivarantaan, ehkä siitäkin edelleen.
— Vie tytön matkassaan, hii… tämä Perttuli, nauraa Hiertiäinen.
— Eipä tiedä, jos jäänkin tälle tielleni, naurahtaa Kylli jo vapautuneena.
— Eikö hiisilöissä, toimittaa Käkkä-Antti, joka uskollisena vieraalle on jäänyt lähtöä katsomaan. — Pitäähän toki… vaikka kihlajaiset täällä… ja muut kemut… Kyllä vuotellaan.
Bertil nostaa tyttönsä rattaille, istuu viereen ja viittoo vielä kerran niille heikkouksistaan huolimatta hyville ihmisille, joiden veroisia ei ole ennen löytänyt.
Huiskutetaan ja viitotaan. Hiertiäinen huitoo naulan painavalla piipullaan ja kohottelee housujaan.
Kyllin nauru kuuluu iloisena rattailta.