Sauna alkaa joutua. Maistetaan. Nostetaan kokonainen viinatynnyri saunan eteen ja istutaan vielä ympärille. Kerkiääpä sinne saunaan vielä. On elokuista iltaa, kun kerran kuukin paistaa. Puhutaan näistä maaliman asioista, viisaillaan.
Hiertiäinen suu mareessa miettii. Sanoo:
— On nekin rautatiet… sätkyttimet…juoksutettu seernoja kuin vasikan suolia pitkin teitä, ja sitten nämä herrat ajaa… suurilla rahoillaan… heh… ja sitten kaupuntloita laitetaan, pesiä .. hii.. jossa hempukoihen kanssa heiskataan… eipäs ollut ryötöillä ryytiviinaa… kuuluvat nekin lakiherrat pulituuria juovan… ii… Annahhan, Antti, se puteli tänne, kun lekkeristä lirutetaan.
Aatamikin nikottelee:
— Ne sähköt ja vaunut… hik… niitä viimeisen lopun merkkejä… tämän maaliman ruhtinas… hik… perkele… niitä laitattaa ja ajattaa… lapsillaan, luoduilla ja lunastetuilla. Mutta kun näitä… hurskaita… niin säästetään … jos tekisivät parannuksen… armon ajassa.
Aatami on nauttinut jumalanviljaa niin, että silmät alkavat painua kiinni ja ääni marittaa ja naukuu kuin keväisen kissan. Hiertiäinen, korven piru, ei tietääkseenkään. Nauraa Kenkkulaiselle, joka aina sitä uskoaan ja vanhurskauttaan, näinkin uutisviinojen juhlassa. Törisee Aatamille, toisten jo saunaan riisuutuessa:
— Elä sinä Aatu aina sitä samaa… armosta ja muusta… tuntuu pahalta… ii… kun kerran meillä kummallakin näissä piioissa ja puteliloissa ne armot ja muut… hii… yhtä hupsu kuin herratkin… sinä Aatami… puhut paskia.
— Saunaan siitä!
Turakka karjasee, niin että Antti lysähtää takasilleen ja konttaa nelijalkaisena saunaan.
Joutuvat siitä jo toisetkin, ja Patrakka valelee viinaa kiukaalle.