* * * * *
Saunan kiuas hohti kuumuutta. Keskeltä olivat kivet punaisia, ja kun
Hiertiäinen sylkäsi kiville, ponnahti se seinään.
— Hyvä on, kyllä täällä sinun lurikoillesi ja säärillesi laki saadaan, sanoo hän.
Antti istuu polvet pystyssä kynnyksellä ja kuuntelee, mitä se Turakka siellä laulaa, saunaan tullessaan.
"Eikä tätä laulua lauleta
kuin kerran kesäkuussa…"
Antti hytkähtää. Jopa lauloi Turakka kumman laulun. On se sekin kapine mokomien, niittenpä veisumestarien, hampaissa vaikka missä kyydissä… tietää sen, kun on aina mielessä.
— Josta paljon pidetään, siitä aina puhutaan, sanoo Hiertiäinen ja miettii, hymähtelee, sitä asiaa.
Turakka tulee saunaan, ja sitten pohditaan asia joka puolelta, keksitään käänteitä ja sutkauksia.
Kun ei ole enää mitään siihen lisättävää, aloitetaan saunominen.
Hiertiäinen sekoittaa puteliin, vanhanaikuiseen ja viheriään, viinan ja hienoksi jauhetun pirunpihkan. Pistää sitten vielä siihen omia pistettäviään, salaa, ettei Antti huomaa, ja sisällinen lääke on valmis. Turakka nauraa, hohottaa omassa nurkassaan, johon hänelle on oikein leveä penkki varattu. Nauraa Hiertiäisen lääkkeelle. Sillä on, mokomallakin kähniäisellä, aina se piru mielessä.