— Sille pitää antaa, ryökäleelle, semmoinen paukku, että nurinniskoin, se tauti. Ei täällä Rämekorvessa pysty panskan kynnet. Jos koetti, niin livahti kuin kissan kynsi lasissa. Annappas Aatu tälle herralle puteli, että saa hoidella sitä tautia pirulaista.
— Jos vain kelvannee?
— Kyllä.
Bertilin sydän ponnahti mukavasti. Ah, näitä autuaita asuinsijoja. Ei pysty taudin kynnet, ja ihmiset kuin hyviä jumalia, tuokin Hiertiäinen.
— Jos tässä yhdessä… vai ehkä herra siellä kamarissaan? esittelee isäntä. Olisi niin mukava nyt, kun se ei menisi kamariinsa, vaan olisi puhekaverina Asarilla ja hänellä. Tulisi ihan kuin juhla.
— En toki minä siellä… yksin… kun on miehiä…
Aatami katselee kaapista pienen ryyppylasin, jota vain harvoin käytetään. Mutta nyt kun on harvinainen vieras talossa, ihan helsinkiläinen, ja taitaa niistäkin olla parasta lajia…
Isäntä vie lasin pestäväksi, ja Kylli, talon keskimmäinen ja kaunein tytär, tuo sen pienellä tarjottimella. Katsoo vielä uteliaasti vieraaseen ja hymyilee ujostelematta hänelle.
Isäntä kaataa lasiin ja kehoittelee vierasta pöydän ääreen istumaan.
— Me vanhat miehet vain tästä putelista… tai jos olisi hakea lasit, näin vieraan kunniaksi.