— Lasit, lasit toki, kun on kerran tämä herrakin Helsingistä, sanoo
Hiertiäinen ja sitten Bertilille:
— Eikös ne siellä ihan kultakuppiloista… jotta ryyppäävät, hempukat ja muut herrat?
Bertil maistelee korven kyyneleitä. Ovatpa ihmeellisiä. Vaikka minkä maailman juotavat on kurkustaan alas soluttanut, mutta ei tällaista, joka heti tekee mielen niin iloiseksi.
— Mitäpä siellä ryypätään, sanoo Hiertiäiselle.
Vai olisiko muuten tämä ihmeellinen korpi ja sen asukkaat ilon syynä.
Tytölläkin oli se hymy…
— Vai ei ole ryypättäviä, naurahtaa Asari. — Ovat sitten taitaneet vähän niinkuin köyhtyä, ne kaupuntlaiset.
Aatami tuo tavalliset juomalasit heille vanhoille miehille, ja sitten maistetaan.
Jooseppikin tulee kamariin mutaisena vaatteet ja palavissaan. Tervehtii
Bertiliä ja kaataa sitten viinaa lasiin.
— Otan tästä… annanpahan teille, isä, sitten kun sattuu… Kun tuli kiista, etten minä ehdi yksin tehdä kuormia neljälle hevoselle, niin piti tulla ottamaan vähän vauhtia. Vai sieltä Helsingistä… no siellä sitä ryypätään hienompaa. Pitää lähteä ja näyttää, piru vieköön, eikö sitä kerkiä…
— Oliko se isännän poika? kysyi Bertil.