Pitäisikö lähestyä tyttöä niinkuin kaupunkilaismamsselia vai luonnollisesti ja vapaasti? Sisässä kuohui ja läiskähteli tämä kaikki, korpi, yrttiviina, alkuihmiset ja heidän hyvyytensä. Hän oli ennenkin ollut maalla, mutta tämä oli aivan outoa ja uutta hänelle.
— Nimeni on Bertil Hög ja tulin teille lepäämään, sanoi hän tytölle, jonka äsken vain vilaukselta oli nähnyt ja miettinyt, miksi ei tyttö tervehtinyt häntä.
— Minun nimeni on Kylli. En tullut teitä tervehtimään siellä kamarissa, kun ne ukot törsäsivät.
— Onko se sitten teistä niin kovin paha, jos välistä viinoja maistelee? naurahti Bertil.
— Mitäpä minä siitä, tehköön kukin mitä haluaa, muuten miten lienee vähän ujostuttanut.
Tyttö nauroi ja pyörähti pois. Oven raossa vilahti vielä punainen poski ja lantion voimakas kaari.
Bertil oikoi käsivarsiaan. Niihin oli ilmestynyt voimaa, jota teki mieli johonkin käyttämään, oikein hartiavoimaiseen työhön tai mihin vain. Vaikka olisi sen tytön nostanut käsivarsilleen ja suudellut sen punaista suuta.
KAHDEKSAS LUKU.
Benjaami Hörödii, entistä sukuaan Hänninen, hiihtää lumista korpea niin että lumi pöllyää. On taas pitänyt lähteä niitä viinamiehiä, keittäjiä, jospa maistajiakin, etsimään. Kukaan ei ole käskenyt, nimismies eikä muut, mutta oma ammatti ja virka vaatii.
Vaikka se onkin melkein aina toivotonta työtä, ainakin tämän Turakan jahtaaminen. Samanlainen veitikka on Patrakka, Taavetti ristimänimeltään, kuin tämäkin Turakka. Ei ole vielä uuden lain aikana ruunun koura saanut niitä puristaa.