— Onhan niitä, myöntää Hörödii.
YHDEKSÄS LUKU.
Aatamin sisua on kaivellut sanomattomasti Turakan itsepäisyys. Kun ei rahalla eikä millään viinoja.
Olisi pitänyt pojat laittaa pyytämään. Ja ovathan ne sitä itselleen haalanneetkin.
Kun olisi vehkeet, niin keittäisi vaikka itse, omiksi tarpeikseen. Olisi edes se Patrakka, toinen rohtoruhtinas, näillä mailla. Se ei taida osata sekoittaa niitä ryytejä, mutta muuten se kyllä siltä syntyy.
Mikä hiisi tässä auttaa, kun repijäinenkin taas rimputtaa jäsenissä. Siinä on vieraskin. Pitäisi olla sillekin tarjottavaa. Poikien kassoista oli saanut sen, mitä eilen maisteltiin, mutta nyt ei ollut enää kuin yksi puteli ja kaksi miestä.
Niin, niin, yksi puteli ja kaksi miestä.
Aatami nyökäytti alakuloisesti päätään.
Ei joutanut senkään vieraan kanssa, kun piti lähteä reen jalaskoivuja katselemaan. Jooseppi oli pyytänyt. Ei sanonut joutavansa joka paikkaan.
Mukavapa siellä kantavilla hangilla… Puolelle päivin kannatti vaikka minkälaisen miehen. Ja kävellessä voi miettiä syntiajatuksia ja muitakin, yhtä hyvin kuin kamarin sängyssäkin.