— Kenelle sinä tätä… nyt laittelet? kysyy Aatami naama makeassa muhossa.
— No kun sanon suoraan, niin vilja on Kenkkulan viljaa, niin että isäntä vetää vain ihan kuin omaansa ja sanoo, tekeekö tällä mitään. On kehuttu sitä Turakan viinaa, mutta eikö liene tähän sattunut jo vähän jalompia yrttejä kuin Turakka on nähnytkään.
— Niin tuntuu. Keksitpä… mistähän lienet keksinyt. Minussa kun se nykijäinen, ruumiissa, näissä paksuissa lihoissa, niin pitää lääkitä ja menen sitten Turakalta pyytämään, rahalla tai millä vaan, niin sanoo, heittiö, että en minä autuaille anna, ja, piru, ilman heitti.
— Sill' on Turakalla ne konstinsa ja kotkotuksensa, vaikka enpä minäkään anna juuri kaikille, mutta kyllä minä annan viimeisen tipankin Kenkkulan isännälle, ja tämäpä nyt onkin omaanne, että antakaa vaan rimputtajalle ja reumatille ja jos piruloille niin paljon kuin pönkät kantaa, mutta ei pidä varomattomasti… niiden yrttienpä takia. Saattaa vetää uneen moneksi päiväksi, jos ylenmäärin… mutta varovasti, varovasti, ja minä takaan, että voimia antaa niinkuin Turakankin viina. Enkä sillä sano, että kade olisin Turakalle, ei. Hyvä ystävä, hyvä ystävä on Turakka, mutta konstikas, niin pirun konstikas, että tavallisen kuolevaisen, varsinkaan viinakyttärin, ei kannattaisi olla niin hitsin nenäkäs, kun sitä mekin täällä tarvitaan, tarvitsee Turakkakin, toista ihmistä, ja eipä tämä tipu rännistä, eli pillistä, olkoon nyt mikä tahansa, jos ei kuka rukiita kasvata, ja piru vieköön, jos minä vaan oikealta mieheltä kiellän viinan, niin minut saa hirttää sen puun oksaan, jonka alla viimeksi keitän. Olen antanut omasta taskustani nimismiehelle, papille ja lukkarille ja annoin yhden kerran suntiollekin, mutta en anna enää, kun oli piru sanonut, että minä vien mukanani kaikki helvettiin, ihmiset mukamas, sillä enhän minä mistä keitä, jos ei kuka jauhoja anna, ja eihän akkoja huolita helvettiin, ei ainakaan viinasynneistä eikä muistakaan. No, joko se puteli tyhjeni? Laitetaan toinen.
Patrakka ottaa taskustaan yrttejä, jauhaa niitä hienoksi ja pistää pulloon ja puistelee.
— Sen pitää ensin tekeentyä vähän aikaa, mutta eihän isännällä mihinkään kiirettä lauantaipäivänä, istutaan ja turistaan. Passaa tuoda maanantaina säkki jauhoja tänne korpeen, ja tippuman pitää vaikka juhannukseen asti, eikä lopu Kenkkulan isännän kaapista rimputtajaisen lääke, ja kyllä Jooseppikin tarvitsee osansa, semmoinen työjuhta ja talon tuki. Saa olla kymmenen tavallista miestä sen töitä vastaamassa. Niin että ei isännän tarvitse junkuttaa yhtään Joosepille, vaikka väliin maistaakin.
Metsästä sujahtaa suksimies tulille, ja Patrakka kimpoaa kuin nuoli pystyyn ja tempasee puukkonsa vyöstään.
— Kato pirua Turakkaa, kun luulin poliisiksi, kun niin sujautti salaa. No mistä sinä armon veli tulet ja miten sinun sielusi tila on — ei tämä ole pilkkaa, isäntä —, ja mitä kuuluu länsisuomeen, minä tulen itäsuomesta, kun ei ole tavattu kuin viime kesänä. He, maista minunkin tekemääni.
Patrakka ojentaa pullon Turakalle, joka hyvätuulisena hohottaa, käsi Patrakan kaulalla, kun näes ollaan rakkaita ystäviä, rakkaita ystäviä ja armon veljiä.
Turakka maistelee ja haistelee. Tutkii yrttejä. Katsoo kysyvästi
Patrakkaan.