Bertil palaa, käsissään hieno silkkipusero ja — sukkanauhat. Ne hän on ottanut tällä kertaa mukaan vain piruuttaan, nähdäkseen tytön oikein perinpohjin punastuvan. Ne hän pistää taskuunsa, ottaakseen vasta myöhemmin esille.
— Tässä… se sopii varmasti hyvin sinulle.
Kylli sävähtää punaiseksi kasvoiltaan. Silmissä kimaltelee.
— Se on kaunis, mutta — liian hieno minulle, sanoo.
— Älähän puhu, tämä sopii oikein hyvin, saat uskoa.
Tyttö miettii, sivelee kangasta ja katselee koruompeleita.
— Mitä sinä tosiaankin hulluttelit, kun tällaista ostit ja kenelle?
Tyttö katsoo kiinteästi Bertiliin. Varmaankin ostanut jollekin, josta ei sitten enää pitänyt, ja nyt tahtoo antaa minulle.
— Sinulle.
— Elä höpsi. Ethän sinä minusta mitään tietänyt. Annas kun koetan, onko se väljä.