Tyttö sukasee pois puseron päältään ja pujottelee hepeneen päälleen.
Seinällä on peili, josta hyvin näkee.
Miks'ei se, semmoiseen hienoon hipiään… kyllähän se…
— Ja sinä ihan annat tämän minulle, sanoo Kylli, hyväksyen tarjouksen. Eihän hän voi vastustaa kauniita vaatteita. Ja saahan se nyt joku tällainenkin olla talon tyttärellä.
— Miten minä sinua osannen kiittääkään, sanoo tyttö melkein heltyneenä.
— Mutta mitä varten sinä näin tuhlaat?
— Katsohan, kun minulla ei ole edes siskoa, jolle saisin näin antaa, vielä vähemmin muuta ystävää.
Kylli nauraa.
— Kyllä kai sinulla on ystäviä montakin. Olisin minäkin mielelläni, mutta olen tällainen typerä tyttö.
— Elä puhu… ja sitten on vielä tässä tällaiset…
Bertil vetää taskustaan nauhat ja odottaa saavansa niillä ensin korvilleen tytöltä, joka lähtee sitten suin päin pakoon.
Tyttöpä ei olekaan sitä lajia, joksi Bertil luulee, vaan suora ja luonnollinen.