Antaapa vilahtaa, kun kerran Hiertiäinen itse on pelissä. Sitäkö täytistä sitä ryskämään ja hyppimään, kun kerran tanssiminen ei ole muuta kuin lähekkäin olemista, lupsuttamista. Eikä haittaa sekään, että viinaputeli on housunkauluksen alla ja tyttö suhahtaa: "mikä piru sinun housuissasi on". Se on puteli siinä ja siitä ryypätään, kun on juhannusyö ja tässä ensin tanssitaan, lupsutetaan, tämän tytön kanssa.
Bertilin ja Kyllin ohi mennessään iskee Hiertiäinen silmää, että näin sitä pitää, piru, kun sielu on nuori ja putelissa housunkauluksen alla on mistä ryypätään.
Anttikin on tullut katsomaan tanssia ja lähtisi mielellään paininpuillaan lekertämään niinkuin Asarikin, mutta tytöt, venskelit, eivät taida hänen kanssaan lähteä. Kyllä sitä ennen, mutta sitten tuli tauti niihin sääriin ja käänteli ja koukisteli, hitsiläinen.
Bertil olisi katsellut nautinnolla sitä ryskämistä, hipomista ja hivuttamista, mutta Kylli pyysi lähtemään rannalle. Oli saanut jo niistä tansseista tarpeekseen.
— Haisevat vielä niin viinallekin, sanoi.
Rannalla suuret satavuotiset petäjät ja riippakoivut katselivat ihmetellen valoisaan yöhön. Kerran vuodessa se tuli, valoisin yö, ja kirkkaat tulet paloivat vesillä ja mailla.
— Tiedätkö, tyttö, miksi juhannusyönä ei kukaan ole yksin, sanoi Bertil. — Silloin varmaankin nääntyisi ikävään, tukahtuisi kaipuuseen, kun on kesän ensimmäinen heilimäyö.
Tyttö helähti nauramaan.
— Eihän kenenkään tarvitse olla yksin eikä nääntyä; kun tahtoo niin saa… Hiertiäinenkin saa itselleen tytön.
Niin todellakin, piru vieköön, hän oli tulla hempeämieliseksi, vaikka oli raikkaan korpikansan keskellä. Tyttö pakana nauroi jo sille.