Lehdet lentelevät ja kolea tuuli suhisee alastomissa puissa. Mikä ihanuus kahden toisensa löytäneen ihmisen katsella sitä kuolleitten lehtien leikkiä, tietäessään, ettei heille ainakaan tule syksyä eikä talvea.
— Onko sinun kylmä?
— Ei.
— Kerroppa kodistasi ja vanhemmistasi, pyytää Pentti. Hänhän ei tiedä niistä vielä mitään.
— Mutta onhan Hetta kai sinulle kertonut, naurahtaa Elina.
— Ei ole, enkä ole kysynytkään.
— No voinhan sen tehdä. Minun isäni on liikemies. Älä sitä säikähdä. Hän on vielä vanhan ajan liikemiehiä, joka punnitsee tarkoin mikä on oikein ja mikä väärin. Äiti on tahtonut minusta virkanaista, mutta itse olen halunnut käytännöllisille aloille. Niinpä tyttökoulusta päästyäni kävin talousopiston ja karjakkokoulun. Isäni ei ole mikään rikas, meitä sisaruksia on monta, niin että sinä saat minusta ihan köyhän… mutta taloutta minä kyllä osaan hoitaa.
— Köyhä minäkin olen. Olen menettänyt kaiken omaisuuteni ja minun on nyt otettava kotitaloni kokonaan velaksi. Mutta nyt minä en pelkää, etten menestyisi, kun sinä tulet Harvalan hyväksi haltijaksi. Minä teen työtä monen edestä.
— Niin minäkin, sanoo Elina. — Minun vanhempani ovat aina rakastaneet työntekoa ja minä olen sen perinyt heiltä.
— Se on kallis perintö. Parhain kaikista.