Elina, ihmeellinen Elina Malm, oli mielessä joka hetki. Ja siinä sivussa oma, monivaiheinen elämä, jota voi käännellä ja katsella eri puolilta. Yhdeltä puolelta katsoen se näytti ihmeelliseltä, mutta kun käänsi toisen sivun, tuntui se melkein naurettavalta.
Mutta mitäpä siitä. Uusi elämä oli nyt aloitettava ja elettävä myöskin niin, että vanhuuden tilinpäätöksessä olisi mahdollisimman paljon ylijäämää.
Johanna ihmetteli, miten Pentti oli muuttunut viimeisellä matkallaan.
Tuli siitä jo maininneeksikin veljelleen.
— No katsohan, minä löysin nyt sen oikean. Se oli onnellinen matka.
— Jo minä sen arvasinkin.
Johanna ei kysellyt sen enempää. Hetken perästä sanoi Pentille:
— Saat sinä tämän maapalan, jos haluat, kun sinulla nyt ovat asiat niin päin menossa. Tulenhan minä juttuun, yksinäinen ihminen, ilmankin.
— Minä otan nyt Harvalan takaisin, pidä sinä vain omasi. Autanpahan vielä, missä tarvitset.
— No se on sitten rikas, hymähtää Johanna, kun sinä ihan taloja ostelet.
— Eikä ole. Työllä se on talo maksettava. Minä osaan nyt tehdä työtä.