— Kyllä kai se sitten on hyvä, kun se on niin paljon sinuun vaikuttanut, naurahti Johanna.
— Hyvä se on. Niitä vielä, näes, löytyy hyviäkin.
* * * * *
Porraslahdessa ottaa Gaabriel-setä Pentin avosylin vastaan.
— Kyllä minä tiedän, mille asioille sinä tulet. Johan sen sanoin, että kyllä se vielä löytyy.
— Onko sitten Elina puhunut?
— Äidille se on jotain sentapaista… ja nytkö taas aloitetaan ne meidän ojanreunakeskustelut? sanoi Gaabriel hyvätuulisena. — Sinä kai haluaisit tuonne kartanoon, mutta eipä vielä mennäkään. Siellä sinun kanssasi ei voi nyt kunnollisesti puhua asioista. Kun ei vaan sattuisi se sinun onnenlintusi tipahtamaan tännekin, kun huomaa…
— Älä puhu, setä, mitään linnusta. Se muistuttaa menneisyyttä, joka vielä on niin lähellä.
— No oletko sinä nyt enää mikään lapsi, että tarvitsee menneitä muistella. Ovi lukkoon ja avain järveen. Sellainen ihminen, joka menneitä märehtii, olkoon se mennyt hyvää taikka pahaa, ei pääse kunnolla eteenpäin.
Setä sai piippunsa höyryämään.