Se suodaan vanhuksille ensiksi. Mikael aikoo terhakkana edelle, mutta Elia estää kepillään. — Pysyhän nyt jälessä. Sinä aina tahtoisit mennä edelle… minä tässä kuitenkin taidan olla läheisin.
Elia ojentaa vapisevan kätensä Elinalle.
— Kiitos, tyttöseni. Minä en ole niin vanha, etten näkisi mikä on kultaa ja mikä kuonaa. Sinä tulit pelastamaan sairaan suvun. Jumala sinua siunatkoon.
Ja pojalleen virkkaa vanha Elia:
— No nyt sinä olet saanut takaisin Harvalan ison aitan avaimen ja nyt se pysyy… teidän molempien käsissä.
— No, joko nyt on minun vuoroni, ärähtää Mikael Elialle. Sinä vanha hupsu olet nyt hyvilläsi, kun joku hyvä enkeli on laskeutunut maan päälle, pyyhkimään pois tekojesi seurauksia. No, muuta en sinulle sano. Näille molemmille toivon kestävää onnea ja siunausta.
Vanhus poistuu ja lämmin hymy väreilee jokaisen kasvoilla.